No, onhan niitä iloisia asioita arjessakin. Tänään, naistenpäivänä, tulin iloiseksi siitä, että kadulla kävellessäni ohitseni ajoi rämällä polkupyöröllä nuori mies, jolla oli toisessa kädessään kukkapaketti. Pyörällä ajo näytti hyvin hankalalta, sillä paketti oli mennä pinnojen väliin koko ajan. Pyöräkin oli vanha ja huono ja piti ihmeellistä kitinää. Mutta siinä se suomalainen mies vaan ajoi naisensa luokse viemään kukkia, ihanaa! Mullekin yksi tuollainen, kiitos.

Täältä tähän. Uuden vuoden lupauksistani en ole pitänyt kuin yhden. Olen katsonut vähemmän televisiota, sillä ei ole ollut aikaa tehdä sitä. Muutoin juuri mikään ei ole muuttunut... Elämä on.   

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

1. Laihdutan <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />8 kiloa
2. En puhu pahaa muista, ainakaan paljon
3. Vähennän kiroilua
4. Opiskelen tehokkaammin
5. Otan vähemmän alkoholia – tai ainakin sivistyneemmin
6. Katson vähemmän televisiota
7. Nautin enemmän kulttuuritarjonnasta
8. Syön terveellisemmin: kasviksia, kalaa, itse tehtyä jne.
9. Näen enemmän kavereita ja sukulaisia
10. Hankin uusia harrastuksia: lumilautailu, valokuvaaminen…

Saa nähdä. Nyt vielä tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista.

Ja kerrataanpa vähän: olit kaksi viikkoa matkalla ja minulla oli sen aikaa kaikki maailman rauha, kun asuin yksikseni. Pääsin tietokoneellekin (joka meillä on yhteinen..) milloin tahansa, kun sinä et ollut koko ajan joko koneen ääressä tai siten sen välittömässä läheisyydessä, etten olisi päässyt rauhassa kirjoittelemaan. Matkasi loppui ajallaan ja elämä palasi vanhoille raiteilleen meidän kommuunissa, vessapaperista ja siivoamisesta tappelemiseen.

Sanoin tuossa muutama päivä sitten minulle niin osuvasti, että "sinulla on televisio ja isompi huone, mutta minulle on koko maailma avoin". Niin, sinun huoneessasi on kone ja internet-yhteys. Vaikka internet on omalla tavallaan avain maailmaan, on sillä totisesti myös haittapuolensa, sillä siitäkin voi rengin sijaan tulla isäntä. Olen havainnut meissä molemmissa nettiriippuvuuden oireita. Yksi esimerkki on se, että vietin juuri noin tunnin surffaillen Huuto.net –sivustolla. Ja EI, en ollut siellä huutamassa tai edes katselemassa myytäviä artikkeleita, vaan lukemassa minulle täysin tuntemattomien ostajien ja myyjien toisilleen antamia palautteita, ja etenkin niitä neutraaleja tai negatiivisia! Huh huh, voisiko aikaansa enää turhempaan kuluttaa, etenkin kun kasa tenttikirjoja odottaa lukijaansa. Ja sinullakin sisko on omat heikkoutesi, keskustelupalstat.

Sain eilen lenkillä ollessani sellaisen idean, että rupean kirjoittamaan tänne aina päivän Mistä Tulin Tänään Iloiseksi –tapauksen, elin mitti:n. Olen perussävyltäni välillä aika negatiivinen ihminen, joten iloisten asioiden miettiminen ja ihan muistiin kirjoittaminen ei voi olla ainakaan pahaksi. Päivän mitti (toisin eilinen): Kävelin tylsää autotienvarrella kulkevaa suoraa loskasateessa, kun vastaan tuli ExpressBus:in linja-auto. Auton keulassa olevassa valotaulussa, jossa yleensä lukee linjan määränpää (esim. Porvoo, Vaasa) luki nyt isoilla kirjaimilla "M O R J E N S !" Siinä kuski ajeli vuoden viimeisen vuoronsa päätteeksi tyhjää autoa varikolle ja tervehti iloisesti vastaantulijoita. Suupieleni nousivat välittömästi ja koko loppumatka menikin hymyillen. Kiitos bussikuski!

Olen ottanut iltalukemisiksi siskolleni joskus lahjaksi antamani kirjan, Tove Janssonin Muumipappa ja meri. Se on ihana. Olen vasta aivan alussa, mutta jo kovasti mieltynyt tarinaan. Muumipappa turhautuu, pakkaa perheensä veneeseen ja lähtee purjehtimaan löytääkseen kaukaisen saaren, jota Pikku Myy väittää vain kartassa olevaksi kärpäsen kakasi. Saarella odottaa majakka. Myös lempihahmoni Mörkö lähtee merelle, seuraamaan muumiperhettä. Odotan jo kovasti, että pääsen jatkamaan seikkailua.

Muumihahmoista siskoni on muuten aivan kuin Nuuskamuikkunen. Samanlainen haaveilija.   

Kuuntelen radiosta Mestarisoundia ja juon kylmää punaviiniä. Musiikki on hyvää, heilun mukana. Siskokin tykkäisi. Jos hän olisi kotona, heiluttaisimme luultavasti peppua olohuoneen tanssilattialla, esittelisimme mitä eriskummallisempia muuvseja (liikkeitä) ja nauraisimme vedet silmissä. Sellasta me siskon kanssa joskus teemme, kun kuulemme hyvää musiikkia. Mutta vain kotona.

Punaviini on kylmää, sillä pullo on avattu viime viikolla glögiä varten, ja loppu on ollut säilössä jääkaapissa. Meneehän se näinkin.    

Joulu tulee kohta ja lahjojakin pitää taas antaa. Onneksi meidän perheessä ei ole ollut tapana kilpailla lahjojen määrällä. Siskolle aion hankkia käsipeilin. Kyllä, pelkän käsipeilin. Se tulee ainakin tarpeeseen, sillä olen hajottanut siskon edellisen. Tai kyllähän minä sen toki korjasin: lasinpalaset on teipattu yhteen kirkkaalla teipillä. Kuva on kyllä aika huono. Ei tosin ehkä ole oikein, että annan rikkomani peilin tilalle uuden joululahjana, sillä pitäisihän minun korvata aiheuttamani vahinko muutenkin. No, ainakin tulee tarpeeseen.

Sisko aikoo armeijaan. Olen sanonut hänelle, ettei se välttämättä ole paras tapa tutkia itseään, että lähtisi mieluummin ulkomaille, reissaamaan tai opiskelemaan tai jotain, mutta ei. Sisko on tässä asiassa ehdoton. Haku on ensi keväänä. Armeijassa hän kai ainakin oppisi itsenäisemmäksi, eli ei se kai ihan pahakaan vaihtoehto ole. Saa nähdä.

Ensinnäkin sisko oli tuonut keskiviikkoyönä jonkun miehen, tai siis pojan, yöksi meille. Olemme siskon kanssa kovin läheiset, mutta en silti tiedä juurikaan mitään hänen ihmissuhdekuvioistaan. Meillä ei vaan ole tapana puhua niistä. En siis en edelleenkään tiedä, millainen hulkkonen oli kyseessä. Joka tapauksessa, aamulla kun heräsin, havaitsin mustat Addun Superstarat, ruskean kangastakin ja hemmetin ruman jalkapallojoukkueen kaulahuivin eteisen lattialla. En onneksi törmännyt aamulla tähän vieraaseen liihotellessani kulahtaneessa ja reikäisessä Mikki Hiiri -yöpaitulissani pesuille ja aamupalalle. Onneksi hän oli lähtenyt, kun palasin aamujumpalta. Yhdessä asumisessa on erityisen kiusallista juuri tuo yövieraiden tuominen kotiin. Ja se on kiusallista ihan kaikille tilanteeseen osallisille, otaksun. Se yövieraista, minulla niitä ei ole ollut hmm, aikoihin.

Isomipi uutinen on se, että sisko lähti eilen reissuun. Paratiisisaarelle tropiikkiin. Kahdeksi viikoksi. Ja halvalla! Ja minä olen hyvin hyvin kateellinen. Ei ole päivää, että haaveilisi kaukomaista ja suunnittelisi kunnon reppureissua. Olin suunnitellun toteuttavani matkani juurikin näihin aikoihin, mutta niin kuin minulle usein käy, suunnitelmat jäivät suunnitelmiksi. Koitan parannella kaukokaipuutani selailemalla päivittäin Pallontallaajat-sivustoa. Olen aivan koukussa mm. yhteen matkapäiväkirjaan, jonka kirjoittaja on pitkällä reissulla Kaakkois-Aasiassa. En tosin tiedä, onko ko. sivuilla roikkuminen hyväksi vai pahaksi henkiselle hyvinvoinnilleni, sillä pakkomielle lähteä maailmalle vaan kasvaa ja kasvaa. No, sisko on kuitenkin kaksi viikkoa valkoisen hiekan ja suolaisen veden äärellä saarella, jossa suomalaisella matkapuhelinliittymällä voisi heittää torakkaa, eli eipä kuulu. En kuule siskosta mitään kahteen kokonaiseen viikkoon. Ihanaa ja kamalaa. Kotona on tilaa ja läppäri on koko ajan vapaa, eikä itsensä kanssa kinastelukaan oikein toimi. Toisaalta olisi kiva kuulla, millaista maailmalla on. Ja ei, nyt en ole mitenkään huolissani siskosta, sillä kyllä hän maailmalla pärjää, ihan eri tavalla kuin arjen haasteissa kotona... Samalla olen kuitenkin hyvin iloinen siskon puolesta, sillä hänellä on ollut todella kiireinen ja stressaava syksy, ja nyt kerralla kiire on vihelletty hetkeksi poikki.    

Tämän päivän Hesarissa sivulla B 3 oli hauska, ajankohtainen ja hyvin lähellä totuutta oleva pilapiirros, joka "kosketti minua". Siinä mies makaa surkean näköisenä terapeutin sohvalla ja sanoo: "Tohtori, kukaan ei pidä blogistani." Itse voin ainakin myöntää, että jännitän sitä, mahtaako kukaan lukea merkintöjäni. Aivan kuin se kertoisi jotain minusta ihmisenä. Blogiani ei lueta = minusta ei pidetä... Ihmeellinen on ihmismieli! :)